Black Sabbath -legenda hehkuttaa Marko Hietalan coveria

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Taannoin Nightwish-yhtyeen rivit jättänyt muusikko Marko Hietala on saanut ylistystä merkittävältä taholta. Hänen esittämänsä Black Sabbath -coverversio on kerännyt kehuja metallimusiikin kantaisiin lukeutuvalta kitaralegenda Tommy Iommilta.

Black Sabbath -kitaristi Tommy Iommi vieraili taannoin Rockin’ Metal Revival -podcastissa, jossa häneltä kysyttiin suosikkejaan yhtyeen kappaleiden covereista. Hän nosti esiin Neon Knights -kappaleen suomenkielisen version Pelon Lait. Cover-version tulkitsi Marko Hietala Black Sabbathin kappaleiden suomenkielisiin versioihin erikoistuneen Sapattivuosi-yhtyeen levyllä Ihmisen merkki.

– Sanoisin, että Nightwishin basistin tekemä Neon Knightsistä oli mielestäni tosi hyvä. Hän on hyvä laulaja ja basisti, Iommi kertoi Savon sanomien mukaan.

Kehu Black Sabbathin perustajajäseneltä tulee Marko Hietalalle epäilemättä suurena kunniana. Laulaja-basisti kirjoitti tammikuussa Nightwish-lopettamispäätöstään avanneessa avoimessa kirjeessä vetäytyvänsä musiikin parista ainakin vuodeksi ja haluavansa olla rauhassa. Hän totesi Tommy Iommin olevan ainoa henkilö, jolla on lupa ottaa häneen yhteyttä.