Matkustaja heitti kolikoita suihkumoottoriin – lento jouduttiin perumaan

Matkailu Ohhoh! · Tim Isokivi

Lentokoneiden lähtö voi joskus viivästyä yllättävistä ja melko vähäpätöiseltäkin kuulostavista syistä. Erään lennon matkustajat joutuivat taannoin odottelemaan ilmaan pääsyä kolikoita koneen moottoriin viskoneen henkilön vuoksi.

Beibu Gulf Airlinesin lento Weifangista Haukouhun viivästyi henkilökunnan löydettyä kolikoita lentokoneen moottorin alta lähtötarkastuksessa. Henkilökunnan epäilys koneen laitteistoon päätyneistä vieraista esineistä osui pian oikeaan. Wang-niminen matkustaja oli heittänyt kuusi punaiseen paperiin käärittyä kolikkoa suihkumoottoriin hyvän toivon eleenä.

Kaikki kuusi kolikkoa onnistuttiin poistamaan moottorista, mutta varotoimenpiteenä koko lento päätettiin perua. Kaikki 148 matkustajaa joutuivat Unilad-sivuston mukaan odottamaan seuraavana päivänä lähtenyttä seuraavaa lentoa. Wangin erikoisen teon taustalla on vanha uskomus hyvästä onnesta, ja lennot ovat etenkin Kiinassa aikaisemminkin viivästyneet koneiden suihkumoottoreihin heiteltyjen kolikoiden vuoksi.