Alko muistuttaa: ”Suljemme vappuaattona kello 18:00”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset juhlivat vappua tänä vuonna jo toista vuotta putkeen lähinnä kotioloissa pienellä porukalla. Alko muistuttelee nyt asiakkaitaan vappuaaton aukioloajoista ja siitä, että ihmisten tulisi ajoittaa asioimisensa ruuhka-aikojen ulkopuolelle mahdollisuuksien mukaan.

Alkon asiakasmäärät kasvavat vappuviikolla 25 prosenttia. Tänä vuonna erityisesti vappuviikon torstaista ja perjantaista odotetaan poikkeuksellisen vilkasta. Alkon kaikki myymälät ovat vappuaattona alkoholilain mukaisesti avoinna klo 18:00 asti ja vappupäivänä myymälät ovat kiinni.

– Tänä vuonna vappu on poikkeuksellinen. Vappuaatto sijoittuu perjantaille ja myymälät ovat lauantaina kiinni. Lisäksi vapun asiakasmääriä todennäköisesti nostaa voimassa olevat ravintoloiden anniskelurajoitukset, erityisesti myymälöidemme viimeisinä aukiolotunteina. Koronaturvallisuusohjeiden mukaisesti rajoitamme tarvittaessa kerrallaan asioivien asiakkaiden määrää myymälöissämme, kertoo liiketoimintajohtaja Kari Pennanen.

Alko