Vappuna perinteinen juhlapäivän keli: Skumppaa räntäsateessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa on vitsailtu, että juhannuksena, jouluna ja vappuna on aina samanlainen sää. Räntää sataa ja ulkona on kylmä. Toki poikkeuksiakin löytyy mittaushistoriasta. Tänä vuonna vappusää on kuitenkin perinteelle uskollinen.

Vappusää on yleensä noin 10 lämpöasteen hujakoilla. Ilmatieteen laitoksen pitkän ajan tilastojen mukaan vapun sateet tulevat yleensä vetenä, mutta toisinaan Lapista tutut toukokuun alun räntä- ja lumisateet voivat iskeä myös eteläisempään Suomeen. Tänä vuonna tuulee pohjoisnavalta.

Esimerkiksi MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta suosittelee ihmisiä pukemaan vapuksi muiden haalareiden tai asujen sijaan pilkkihaalarit.

– Vappuaatto on yleisilmeeltään varsin aurinkoinen, iltapäivän kumpupilvistä voi tämän hetken ennusteen mukaan sadella vettä, räntää tai lunta paikoin maan keskiosassa ja idässä. Päivälämpötila nousee etelässä enimmillään 10–11 asteeseen, maan keskivaiheilla päästään hieman 5 asteen yläpuolelle. Lapissa on vain muutama lämpöaste tai paikoin voidaan jopa jäädä vähän pakkaselle, ennustaa puolestaan Forecan Joanna Rinne.

Lähteet: Ilmatieteen laitos, MTV Uutiset ja Foreca