Aikuisviihdejätin johtajan miljoonakartano paloi – poliisi tutkii tuhopolttona

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suositun Pornhub-sivuston toimitusjohtaja Feras Antoonin omistama kartano on palanut maan tasalle. Viranomaiset tutkivat Kanadassa tapahtunutta tulipaloa mahdollisena tuhopolttona alueella nähtyjen epäilyttävien henkilöiden vuoksi.

Kanadan Montrealin ylellisellä Ahuntsic-Cartiervillen alueella sijanneessa rakennuksessa levisi sunnuntai-iltana tulipalo. Yli 16 miljoonan euron arvoinen valtava kartano oli tapahtumahetkellä edelleen rakenteilla ja asetettuna hiljattain myyntiin. Poliisit hälytettiin Vice-lehden mukaan kartanolle kello 23:30 alueella hiippailleen kahden henkilön vuoksi, ja heidän saapuessaan rakennus oli jo liekeissä.

Tulipalo oli niin massiivinen, että sen kolme tuntia kestäneisiin sammutustöihin tarvittiin yli 80 henkeä. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa, mutta naapureita jouduttiin evakuoimaan kodeistaan. Kartanon omistava Feras Antoon on muun muassa Pornhub ja Youporn -sivustot omistavan aikuisviihdejätti MindGeekin toimitusjohtaja ja osaomistaja.