Hyviä uutisia! Pirkanmaalla vain neljä uutta koronatartuntaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronatilanne oli Pirkanmaalla pitkään esimerkillinen, kunnes kevään aikana kaikki muuttui. Tartuntaluvut paljastivat huhtikuussa taudin olevan maakunnassa leviämisvaiheessa, vaikka esimerkiksi Turussa ja Helsingissä tilanne oli paranemaan päin.

Nyt Pirkanmaalta kantautuu kuitenkin lupaavia uutisia. Tampereen yliopistollisen sairaalan mukaan maakunnassa on nimittäin varmistunut yhteensä 1 084 otetusta näytteestä vain neljä uutta koronavirustartuntaa. Määrä on pienin sitten tammikuun 19. päivän, jolloin TAYS kirjasi kaksi uutta tartuntaa.

Parhaillaan TAYSin eritysvastuaalueella on sairaalahoidossa 12 koronapotilasta. Vaikka luvut ovat jälleen laskussa Pirkanmaalla, on koronarajoituksia ja suosituksia edelleen syytä noudattaa jotta luvut onnistuttaisiin pitämäänkin matalina. Pirkanmaan pandemiaryhmä tiedottaa koronaan liittyvästä tilanteesta tarkemmin tiistaina kello 15:30.