The Weekndille lisäkeikka Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuvan The Weekndin After Hours -maailmankiertueen keikka Helsingin Hartwall Arenalla 10. syyskuuta 2022 on loppuunmyyty. Suuren kysynnän johdosta supertähti nyt on varmistanut myös lisäkeikan Hartwall Arenalle perjantaille 9. syyskuuta 2022.

The Weekndin After Hours -maailmankiertueelle on myyty noin miljoona lippua. Hartwall Arenan syyskuun 9. päivän lisäkeikka on kiertueen Euroopan osuuden ensimmäinen konsertti. The Weekndin tuorein albumi After Hours on ollut maailmanlaajuinen menestys, sillä levy nousi yli kahdessakymmenessä maassa albumilistan kärkeen ja kasvatti tekijästään viime vuoden kuunnelluimman artistin Spotifyssa.

Tuplaplatinarajan rikkonut paketti on viettänyt jo 57 viikkoa Suomen virallisella albumilistalla ja löytyy tälläkin hetkellä sijalta neljä. Levyn isoin hitti, kuusinkertaista platinaa striimannut Blinding Lights, oli kotimaisten radiokanavien soitetuin ulkomainen kappale vuonna 2020. Biisi jyrää edelleen Spotifyssa Suomen TOP 50 -listalla, jossa samaan aikaan viihtyvät myös kultarajan ylittänyt Save Your Tears -single ja kaiken lisäksi Ariana Granden kanssa siitä tehty remix.

The Weekndin maailmassa on ehtinyt tapahtua paljon sen jälkeen, kun After Hours -kiertueen ensimmäinen Suomen keikka julkaistiin helmikuussa. Hän tähditti spektaakkelimaista Super Bowl -puoliaikashowta, jonka yhteydessä Toronton pormestari John Tory julisti 7. helmikuuta olevan tästä eteenpäin The Weekndin päivä ko. kaupungissa. The Weeknd lahjoitti YK:n alaisen Maailman ruokaohjelman kautta kaksi miljoonaa ateriaa Etiopiaan Tigrayn kriisistä kärsiville.