Kuljettaja käytti käsidesiä tupakoidessaan – seurauksena räjähdysmäinen tulipalo

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Käsien desinfiointiaine voi suojata viruksilta ja muilta pöpöiltä, mutta tupakoidessa sen kanssa on syytä olla tarkkana. Tämä käy ilmi Yhdysvalloista kantautuvasta uutisesta. Siinä henkilöauto syttyi tuleen tupakoinnin ja käsidesin käytön vuoksi.

Onnettomuus tapahtui Yhdysvaltojen Marylandissa sijaitsevassa Rockvillessä torstai-iltapäivänä. Kuljettaja oli käyttänyt käsien desinfiointiainetta tupakoinnin aikana henkilöautossaan. Tupakasta pudonnut kekäle oli sytyttänyt desinfiointiaineen tuleen, ja liekit levisivät nopeasti koko autoon.

Toisen asteen palovammoja käsiinsä ja reisiinsä saanut kuljettaja onnistui WTOP-uutissivuston mukaan pakenemaan palavasta autosta. Ajoneuvo paloi lopulta lähes kauttaaltaan. Viranomaiset varoittivat tapauksen jäljiltä käyttämästä desinfiointiainetta tupakoinnin aikana tuulettamattomissa tiloissa, kuten juurikin autojen sisällä.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.