Poliisi huolestunut mopomiiteistä – Haminan onnettomuus oli vain ajan kysymys

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yksi ihminen on kuollut Haminassa tapahtuneen mopomiittionnettomuuden johdosta. Mopomiitit ovat laajentuneet viime vuosina kevytmoottoripyörien ja autojen kokoontumisajoiksi. Poliisi on jo tovin ollut huolestunut ilmiöstä.

Esimerkiksi Oulun poliisilaitos tiedotti aikaisemmin tehostetusta liikenteen valvonnasta. Tehostettu valvonta oli erityisesti suunnattu kauppakeskuksen pysäköintialueella tapahtuneisiin kokoontumisajoihin. Yhdessä valvonnassa mitattiin 15 ylinopeutta, joista kovin nopeus oli 89 km/h. Alueella on 30 kilometrin tuntivauhtirajoitus.

Yhdeksän autoilijan nopeus oli sitä luokkaa, että heidät määrättiin ajokieltoon. Kauppakeskuksen vieressä kulkevalta moottoritieltä mitattiin useita kovia ylinopeuksia, joista suurinta ylinopeutta ajoi moottoripyöräilijä, jolle mitattiin 172 km/h. Kolmelle autoilijalle mitattiin 150-154 km/h nopeudet. Alueella on 100km/h nopeusrajoitus. Kaikki kuljettajat määrättiin ajokieltoon.

– Poliisin havaintojen mukaan nuoret autoilijat käyttäytyivät pääosin asiallisesti kauppakeskuksen alueella ja vain pieni osa paikalla olleista syyllistyi rikkomuksiin. Rikkomusten määrä kauppakeskuksen alueella sekä läheisellä moottoritiellä on kuitenkin liian suuri, vaikka kyse on tehostetusta valvonnasta. Poliisi haluaakin kiinnittää miitteihin osallistujien huomion siihen, että kaikki käyttäytyisivät asiallisesti itse miiteissä, esimerkiksi ilman ”linttailua” ja myös niihin liittyvässä ajelussa kaduilla ja maateillä. Huomio myös siihen että ajoneuvot ovat lainsäädännön mukaisia eli rakenteeltaan turvallisia ja virittimättömiä, komisario Pasi Rissanen muistuttaa.

– Erityisesti alaikäisten osalta poliisi toivoo, että heidän vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa menoista ja ajoneuvoista, jotta esimerkiksi mopon tai kevyt moottoripyörän virittäminen ei olisi mahdollista.