Hyviä uutisia! Saimaannorpille viime talvi oli suotuisa – Suomeen syntyi 86 kuuttia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Talvi 2021 oli suotuisa norpan pesinnälle. Alkutalvi oli lämmin, mutta tammikuun lopun lumisateiden ansioista Saimaan rannoille kinostui riittävästi lunta pesintään.

Metsähallituksen saimaannorppien pesätarkistuksissa löydettiin tänä vuonna 76 kuuttia. Kokonaissyntyvyydeksi arvioidaan 86 poikasta. Pesien etsinnässä oli mukana noin sata vapaaehtoista pesälaskijaa.

– Saimaannorppien pesälaskenta oli kattava. Pesimäalueesta saatiin kartoitettua noin 90 prosenttia. Luvut täsmentyvät vielä syksymmällä kanta-arvion teon yhteydessä. Syntyneistä kuuteista kahdeksan kuoli pesintäaikaan. Noin 10 prosentin kuuttikuolleisuutta voidaan pitää normaalina norppakannassa, kertoo suojelubiologi Lauri Liukkonen Metsähallituksesta.