Tyttöbändin kuuma kaunotar muodonmuutoksessa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulajakaunotar Jesy Nelson lähti suositun Little Mix -tyttöbändin riveistä noin kolme kuukautta sitten. Tähti vetosi mielenterveydelliseen syihin ja kertoi, että hän ei enää kestänyt ulkonäköön liittyviä paineita, joita yhtyeen jäsenille asetettiin. Nyt nainen on aloittelemassa omaa soolouraansa.

Jesy Nelson kertoi yhtyeen jättämisen aikana haluavansa jättää musiikkibisneksen kokonaan, mutta muutaman kuukauden tauko ehti kuitenkin muuttaa jo hänen mielipidettään. Nainen ei ole vielä paljastanut koska uutta musiikkia saatetaan yleisön kuultavaksi, mutta tähti on ainakin uudistanut jo oman tyylinsä.

Etenkin naisartistien kohdalla tyylin voimakas muuttaminen enteilee usein uuden musiikin julkaisemista. Aiemmin Jesy Nelson ihastutti suurella hiustyylillään, joka oli kuin näyttävä kiharapilvi. Nyt Nelson on esitellyt Instagram-kanavallaan muutaman kuvan verran uutta tyyliään, johon kuuluu hurjan pitkät ja suorat hiustenpidennykset.