Kympin kirpparilipastosta tuunattiin kuin uusi – näin se onnistuu

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Miksi ostaa uutta jos voit kunnostaa vanhaa? Näin ajattelee yhä useampi asuntoaan sisustava. Pienet nikkaroinnit ja maalaustyöt onnistuvat lähestulkoon keneltä tahansa. Nyt näemme, kuinka puulipaston voi muuttaa kauniiksi huonekaluksi.

Instagramissa esitellään kympin kirppislöytö. Lipasto kunnostetaan kauttaaltaan. Pinta käsitellään ja maalataan. Laatikot päällystetään, listoitetaan ja niihin pannaan uudet kahvat. Koko komeus viimeistellään itse rakennetuilla jaloilla, vaikka lipasto voisi toimia myös sellaisenaan.

Ihmiset ovat korona-aikana kiinnittäneet enemmän huomiota ympärillä oleviin asioihin, luontoon ja käsityön merkitykseen. Itse tekemällä ja vanhoja tavaroita kunnostamalla voi säästää pitkän pennin – sekä olla samalla ekologinen.