Nightwishin Tuomas Holopainen Marko Hietalan erosta. ”Olin varma, että se olisi yhtyeen loppu”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nightwish-yhtyeen fanit kokivat alkuvuodesta järkytyksen yhtyeen pitkäaikaisen basistin, Marko Hietalan jätettyä bändin. Nyt Nightwishin primus motor, kosketinsoittaja Tuomas Holopainen on paljastanut basistin lähtemisen olleen melkoinen shokki myös hänelle. Järkytys oli niin suuri, että yhtye oli lähellä laittaa pillit pussiin.

– Marko Hietala soitti kanssamme 20 vuoden ajan, joten jatko tulee olemaan erittäin outoa. Olin rehellisesti sanottuna muutaman päivän ajan täysin murheen murtama hänen ilmoitettua asiasta joulukuussa sähköpostitse. Olin lähes täysin varma, että se olisi yhtyeen loppu, Holopainen paljasti Metal Hammer -lehdelle.

– Muistan soittaneeni kitaristillemme Empulle ja sanoneeni: ”Pitäisikö meidän vain lopettaa? Tämä on aivan liikaa, tätä tapahtuu meille jatkuvasti”. Hän vastasi: ”Kyllä, tehdään niin, meillä ei ole tulevaisuutta”. Muutamaa päivää myöhemmin meillä oli pieni kokous bändin ja managerien kesken. Ymmärsin, että musiikki on yhä läsnä ja se on koko asian tärkein puoli, Holopainen jatkoi.

Nightwish esiintyy 28. toukokuuta Eurooppalaiselle yleisölle An Evening With Nightwish in Virtual World -virtuaalikeikalla. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Hietalan tilalla soittavan kiertuebasistin kanssa. Uuden kiertuebasistin henkilöllisyys paljastetaan muutamaa tuntia ennen virtuaalikeikkaa.