Malli syyttää Kylie Jenneriä kiusaamisesta musiikkivideon kuvauksissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Realitytähti ja kosmetiikkayrittäjä Kylie Jenner on kiusaamissyytösten kohteina. Malli Victoria Vanna kuvaili TikTok-videollaan välikohtausta, joka tapahtui hänen mukaansa lokakuussa 2015 räppäri Tygan musiikkivideon kuvauksissa. Kylie seurusteli tuolloin Tygan kanssa.

– Heti kun kävelin paikalle, Kylie katseli minua päästä varpaisiin kuiskaillen, osoitellen ja pilkaten tapaani tanssia. He kaikki vitsailivat selkeästi kustannuksellani, Victoria Vanna kuvaili ja kertoi menneenä ulos itkemään sekä haukkaamaan raitista ilmaa.

Vannan mukaan hän törmäsi Kylieen ja tämän ystäviin ulkonakin, jossa he edelleen nauroivat ja osottelivat häntä. Mallin mukaan hän oli vielä ennen videon kuvauksia ollut innoissaan Kylien tapaamisesta. Vanna kertoo päättäneensä paljastaa välikohtauksen nyt, sillä hän ei enää välitä asiasta ja kuvailee sitä nykyään lähinnä koomiseksi tilanteeksi.

Video jaettiin uudelleen muun muassa The Shade Room -blogin Instagram-tilillä. Kylie Jenner kiisti kiusaamissyytökset videon kommenteissa. Tähden mukaan välikohtausta ei koskaan tapahtunut, mutta hän ei kommentoinut asiaa tarkemmin.

 

https://www.instagram.com/p/CPYwxWphy_C/