Koulun keittäjä tarjoili ruoan lisäksi viinaa ja aikuisviihdettä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Poliisi on pidättänyt keittäjän, joka tarjoili oppilaille muutakin kuin kouluruokaa. Yhdysvaltojen Louisianassa asuva Dawn Marie Baye oli kutsunut teinipoikia järjestämiinsä alkoholin ja pornonhuuruisiin juhliin.

Chauvinissa sijaitsevan yläasteen keittäjänä työskennelleen Dawn Marie Bayen kerrotaan kutsuneen kotiinsa koulua käyviä 13-16 -vuotiaita poikia. Yökyläilyjen aikana 38-vuotias Baye tarjoili teineille alkoholia ja esitti heille pornoelokuvia, minkä lisäksi hänen epäillään harrastaneen heidän kanssaan seksiakteja.

Keittäjään liittyneet viikkoja kestäneet rikostutkinnat aloitettiin erään pojan vanhempien ilmoitettua asiasta poliisille. Baye on sittemmin irtisanottu virastaan koulun ruokalassa. Häntä syytetään nyt epäsiveellisestä kätyöksestä alaikäisen kanssa. Baye vapautettiin pidätyksen jälkeen 50 000 dollarin takuusummaa vastaan, uutisoi Yahoo News.