Sony osti suomalaisen pelistudion – tunnettu esimerkiksi Returnal-pelistä

Digi Pelit Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jo vuosikymmenten ajan toiminnassa ollut suomalainen pelistudio Housemarque on nyt osa Playstation Studios -perhettä. Teknologiajätti Sony on nimittäin ostanut muun muassa tuoreesta Returnal-pelistä tunnetun yhtiön.

Uutinen kaupoista paljastettiin muun muassa Playstationin virallisessa blogissa. Housemarque on ollut jo joidenkin vuosien ajan Sonyn yhteistyökumppani, ja suurin osa yhtiön tuoreimmista peleistä on julkaistu yksinoikeudella Playstationille. Housemarquen mukaan yrityskauppojen myötä yhtiö voi todella kasvaa valjastaakseen paikkansa peliteollisuudessa ja näyttää osaamisensa ilman rajoituksia.

– Tämä antaa studiollemme selkeän tulevaisuuden ja vahvan tilaisuuden jatkaa pelattavuuteen keskittyvien lähestymistapojen tarjoamista. Jatkamme samalla kerronnan uusien tapojen kokeilemista ja tämän modernin taiteenlajin rajojen rikkomista. Helsinkiläisenä yrityksenä tämä tarkoittaa myös virallisen Playstation-perheen laajentamista tähän kasvavaan peliteollisuuden keskittymään ja Suomen vanhimman peliyhtiön perinnön varmistamista, Housemarquen toimitusjohtaja Ilari Kuittinen kuvailee.

Housemarque syntyi Bloodhouse ja Terramarque -pelistudioiden yhdistettyä voimansa vuonna 1995. Yhtiö tunnetaan muun muassa pitkään jatkuneesta Stardust-pelisarjasta sekä Supreme Snowboarding ja Dead Nation -peleistä. Yhtiön tuorein julkaisu on Playstation 5 -konsolille julkaistu ja hehkutusta kerännyt Returnal.