Olutvaras jäi kiinni Lahdessa – jo 14. kerta vuoden sisään

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kaupoista ja marketeista olutta tai muita alkoholipitoisia virvokkeita varastelevat henkilöt kuluttavat sekä kauppiaan, mutta myös tavallisen kansalaisen kukkaroa. Näpistyksestä kiinniotetuille kirjoitetaan yleensä sakot, mikä kuluttaa puolestaan poliisin resursseja.

Hämeen poliisi kertoo keskiviikkona Lahdessa kiinni otetusta miehestä, joka oli varastanut olutta keskustassa sijaitsevasta marketista. Poliisi kuvailee tekijää tapanäpistelijäksi. Toisin sanoen miehellä ei ollut kauppaan astuessaan aikomustakaan maksaa juomiaan.

– Tämä oli hänelle jo 14. kerta vuoden sisällä epäiltynä vastaavasta teosta. Tällä kertaa mukaan lähti kesäjuomaa oluen muodossa, poliisi kertoo.