Älylukkojen suosio kasvaa myös Suomessa

Digi Koti & Asuminen · Tim Isokivi

Kotien ulko-ovien älylukot ovat yleistyneet jo vuosien ajan eri puolilla maailmaa. Niiden lukumäärän on uskottu kasvavan myös Suomessa, ja nyt myös suomalaisyhtiö on lanseerannut paikallisiin olosuhteisiin räätälöidyn älylukon.

Oven sisäpuolelle asennettavan Yale Linus -älylukon voi säätää avautumaan automaattisesti Bluetooth-yhteyden avulla ovea lähestyessä. Lukon voi asettaa avautumaan ja lukittumaan myös mobiilisovelluksella tai erillisellä näppäimistöllä. Lukkoa ostaessa kannattaa tosin olla tarkkana, sillä muissa maissa myytävät Yale Linus -versiot eivät välttämättä sovellu käytettäviksi sellaisenaan Suomessa.

– Älykkäiden turvatuotteiden odotetaan maailmanlaajuisesti yleistyvän. Kasvua ennustetaan eniten juuri älylukituksesta ja turvakameroista. Maaliskuussa Verkkokauppa.com ennusti tiedotteessaan, että Suomessakin älylukot nousevat yhdeksi tämän vuoden trendeistä, Abloyn projektipäällikkö Harri Makkonen kertoo.

Vuonna 2017 noin 70 000 suomalaisessa kotitaloudessa oli tutkimusyhtiö Statistan arvion mukaan älyturvalaitteita. Määrän odotetaan nousevan tänä vuonna 170 000 kotitalouteen ja vuonna 2025 jopa 400 000 kotitalouteen.