Sylvester Stallone täytti 75 vuotta – täytekakku bodarin makuun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nyrkkeilijä Rocky Balboa lukeutuu Rambon ohella tunnetumpiin Sylvester Stallonen valkokankaalla esittämiin hahmoihin. Rocky on esiintynyt vuodesta 1976 lähtien yhteensä jopa kahdeksassa elokuvassa. Hahmon tarina ei kuitenkaan vaikuta vielä päättyneen, sillä Stallone suunnittelee jo Rocky-televisiosarjaa.

Eilen tiistaina Sylvester Stallone täytti kunnioitettavat 75 vuotta ja sai juhlapäivän kunniaksi kuntosalillaan asianmukaisen synttärilahjan. Somepäivityksensä mukaan Syltty käveli salille, jossa häntä odotti täytekakku asianmukaisella bodari-kuvalla varustettuna.

Sylvester Stallone kertoi taannoin suunnittelevansa Rocky-televisiosarjaa, jolle hän on jo alkanut kirjoittamaan varsinaista käsikirjoitusta edeltävää treatment-suunnitelmaa. Sarja sijoittuisi aikaan ennen ennen ensimmäisen elokuvan tapahtumia. Stallonen mukaan siinä seurattaisiin mullistuksien täyttämää aikakautta 1960-luvulta lähtien nuoren Rocky Balboan silmin. Stallone ei ole vielä paljastanut, kenet hän haluaisi nähdä sarjan pääroolissa.