Kiti Kokkonen paljastaa: ”Tanhupallo on mun pakopaikka todellisuudesta”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Kiti Kokkosen Tanhupallo-hahmosta on tullut ilmiö. Hän paljastaa Vesa-Matti Loirin podcastissa Tanhupallon roolin kumpuavan hänen omasta lapsuudestaan. Vesa-Matti Loiri on Kiti Kokkosen kummisetä.

– Kyl mä voin sen myöntää, että Tanhupallon hahmo on mulle pakopaikka todellisuudesta. Se on joku yhdistelmä omaa lapsuutta: samaan aikaan hellyyttävä, mutta surullinen. Tää kuulostaa nyt ihan hullulta, mut ihan kuin se hahmo olisi joku mun toinen persoona, Kokkonen kuvailee haastattelussa.

Näyttelijälle ominaisesti Kokkonen kertoo hyppäävänsä rooliin välittömästi, kun hän laittaa esiintymisasun päälle. Putouksen jälkeen Kokkonen on muun muassa kirjoittanut lapsille suunnattua Hevisaurus-musikaalia yhdessä miesystävänsä kanssa, mutta kärsinyt samalla Tanhupallon suosion aiheuttamista suorituspaineista.

– Itselle ei tulisi mieleenkään kirjoittaa jostain henkilöidysti jotain negatiivista. Tanhupallosta joku oli kirjottanut, että teen karikatyyriä ylipainoisista lapsista ja haluan sillä muka ottaa kantaa. Mä harvoin ärsyynnyn mistään, mutta se oli musta tosi ärsyttävää.