YleX-radiokanavan Uuden musiikin rockshow jää määrittelemättömän pituiselle tauolle. Päätösen taustalla on laajamittainen ahdistelutapauksiin liittyvä keskustelu sosiaalisessa mediassa, etenkin Instagramissa.
– Ohjelmaan on viitattu Instagramin Punkstoo-tiliin liittyvissä keskusteluissa. YleX pitää musiikkialalla Punkstoo-keskusteluista lähteneitä avauksia erittäin tärkeinä. Me ei hyväksytä syrjintää, naisvihaa, homo- tai transfobiaa, väkivaltaa tai seksuaalista ahdistelua ja häirintää. Ylellä on työnantajana nollatoleranssi epäasialliseen kohteluun. Syrjintä, kiusaaminen, häirintä ja ahdistelu ovat vastoin Ylen arvoja ja toimintaperiaatteita, YleX:n Twitter-tilillä kerrotaan.
– Olemme vastuullinen toimija ja pyrimme aina toimimaan vastuullisesti ja selvittämään asiat kunnolla, kommentoi YleX-kanavan ohjelmapäällikkö Ylen sivuilla.
Musiikkipiireissä tapahtuneeseen häirintään, ahdisteluun ja väkivaltaan liittyvä keskustelu sai alkunsa viikonloppuna Instagramiin avatusta Punkstoo-tilistä. Kyseisellä tilillä julkaistiin kokemuksia Suomen punk-piirien sisältä, mutta Instagramiin on sittemmin avattu myös metallimusiikin piirin vastaaviin tapauksiin liittyvä Metaltoo ja hiphop-piireihin liittyvä Suomiraptoo.
YleX:n ohjelma Uuden musiikin rockshow jää tauolle toistaiseksi. Uuden musiikin rockshow jää tauolle journalistisella päätöksellä (1/3).
— YleX (@YleX) July 21, 2021
Me ei hyväksytä syrjintää, naisvihaa, homo- tai transfobiaa, väkivaltaa tai seksuaalista ahdistelua ja häirintää. Ylellä on työnantajana nollatoleranssi epäasialliseen kohteluun. Syrjintä, kiusaaminen, häirintä ja ahdistelu ovat vastoin Ylen arvoja ja toimintaperiaatteita (3/3).
— YleX (@YleX) July 21, 2021
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten musiikki, radio, YleX tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.