Alaikäiset kaahasivat Rovaniemellä – poikkeusluvalla ajaneiden kortit nopeasti hyllylle

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Ylinopeutta kaahaaminen on varma keino ajo-oikeuden menettämiseen poikkeusluvalla kortin saaneiden alaikäisten tapauksessa. Poiliisi määräsi viikonlopun aikana kaksi nuorta ajokieltoon törkeiden ylinopeuksien vuoksi Rovaniemellä.

Poliisi havaitsi perjantai-iltana Saarenkylässä valtatiellä valoitta ajaneen henkilöauton, jonka nopeus ylitti huomattavasti sallitun rajan. Ajoneuvo pysähtyi poliisipartion käännyttyä sen perään. Kuljettajaksi paljastui poikkeusluvalla kortin saanut alaikäinen, joka määrättiin ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartio pysäytti ylinopeutta ajaneen henkilöauton Ounasrinteen taajama-alueella. Myös kyseisen auton kuljettaja oli alaikäinen ja saanut kortin poikkeusluvalla. Ajokortti päätyi hyllylle, ja kuljettajan epäillään syyllistyneen nuorena henkilönä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Vastaavia tapauksia on kantautunut Rovaniemeltä kesän aikana enemmänkin. Poliisin mukaan kokematon kuljettaja ja ylinopeus ovat erityisen vaarallinen yhdistelmä sekä kuljettajalle itselleen, kyydissä oleville että muille tiellä liikkuville.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.