Luontoon vapautetuista kultakaloista vakava riesa – kasvavat jopa 30 sentin pituisiksi

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vesistöihin päätyneet lemmikkikalat ovat kasvaneet todelliseksi riesaksi Yhdysvalloissa. Minnesotan osavaltion viranomaiset ovat julkaisseet varoituksen akvaarioharrastajille paikallisesta järvestä löytyneen jättimäisen kultakalan vuoksi.

Burnsvillessä sijaitsevasta Keller-järvestä pyydystettiin taannoin jopa 30 senttiä pitkä kultakala. Kultakalat kasvavat akvaarioissa tyypillisesti muutaman sentin pituisiksi, mutta vesistöihin päätyessään ne voivat saavuttaa jättimäiset mittasuhteet. Haitalliseksi viraslajiksi luokitellut kultakalat voivat aiheuttaa vakavia häiriöitä järvien ja lampien ekosysteemissä.

Burnsvillen viranomaiset kehottivat akvaarioiden omistajia lopettamaan kultakalojen vapauttamisen luontoon. Lemmikinomistajia on kehotettu etsimään kultakaloille uuden kodin toisenlaisilla tavoilla. Nopeasti lisääntyvät kultakalat valtaavat järvissä elintilaa vesistöjen syntyperäisiltä lajeilta.