Instagramin suosittu ominaisuus muuttuu – mallia TikTokista

Digi · Tim Isokivi

Monien muiden somesovellusten tavoin myös Instagramia uudistetaan lähes jatkuvasti. Osa uudistuksista on käyttäjien mieleen, osa ei niinkään. Pian muutoksia kokee Instagramin hakutoiminto.

Instagramin hakutoiminto on tähän saakka ehdottanut hakusanoihin liittyviä tilejä, tunnisteita ja paikkoja. Lähitulevaisuudessa hakutuloksissa tullaan kuitenkin näkemään myös kuvia ja videoita. Esimerkiksi space-sanan hakeminen tuo esiin paitsi siihen liittyviä tilejä ja tunnisteita, myös näyttää esikatselukuvia avaruusaiheisista kuvista ja videoista.

Uudistuksen myötä Instagramin hakutoiminto tulee muistuttamaan TikTokin vastaavaa, jossa käyttäjlle näytetään sekä kuva- että tekstimuotoisia hakutuloksia. Instagram tarjosi esimakua uudesta hakutoiminnosta blogissaan. Toistaiseksi tiedossa ei kuitenkaan ole, milloin uudistus astuu sovelluksessa voimaan.