Satokausikalenteri värikkäämpi kuin koskaan – puutarhureille oma opas

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Satokausikalenteri on vuodesta 2013 ilmestynyt ja seinälle ripustettava tietokirja, joka antaa aina täsmävinkit kuukauden parhaista kasviksista. Kasvisten hinta, laatu ja maku vaihtelevat sesonkien mukaan eri vuodenaikoina.

Satokausikalenterin avulla jokainen osaa valita yli 200 eri kasviksen joukosta aina parhaimmat ja edullisimmat raaka-aineet. Yksi eniten kasvava Suomessa syötävien hedelmien ryhmä on sitrushedelmät. Kotimaisia kasviksia ei ole unohdettu.

Edellisen Satokausikalenterin kotimaisten hedelmien osuutta on kasvatettu entisestään ja mukaan on lisätty Suomessa kasvavat marjat. Lisäksi ruokasienet ovat saaneet oman ansaitsemansa osion.

– Ruoantuotannosta puhuttaessa ei voi sivuttaa ruokahävikkiä, jolle on myös varattu Satokausikalenterista oma osio. Jokainen suomalainen heittää 20-25 kiloa ruokaa hukkaan joka vuosi. Kun ynnätään yhteen jokainen tämän valtakunnan kotitalous kilomäärä kertautuu miljooniksi. Se vastaa 100.000 henkilöauton vuosittaisia päästöjä, kalenterista kerrotaan.