Haluatko Euroviisuedustajaksi? UMK-biisihaku on käynnissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen edustamisesta Euroviisuissa haaveilevilla artisteilla on jälleen tilaisuus laittaa kykynsä koetukselle ja esitellä taitojaan. Seuraavaa viisuedustajaa etsivä Uuden Musiikin Kilpailu on aloittanut kappalehakunsa.

Uuden Musiikin Kilpailun kilpailijavalinnat tekee musiikin ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati, jonka puheenjohtajana jatkaa YleX-radiokanavan musiikkipäällikkö Tapio Hakanen. Kilpailu on ainutlaatuinen tilaisuus artisteille paitsi mahdollisen Euroviisuedustajan tittelin saavuttamisen ansiosta, myös esimerkiksi Spotify-kuunteluiden ja Youtube-näkyvyyden vuoksi.

– UMK21 oli hieno menestys siihen osallistuneille artisteille. Blind Channel teki vuoden isoimman suomalaisen biisin, ja Ilta, Teflon Brothers sekä Pandora saivat yhdet uransa isoimmista hiteistä. Finaalilähetys tavoitti 1,9 miljoonaa ihmistä ja medianäkyvyys, radiosoitto sekä striimausmenestys olivat ennennäkemättömän suuria. Toivottavasti tämä innostaa mahdollisimman monia hakemaan mukaan UMK:hon, Hakanen kertoo tiedotteessa.

UMK22:n voittaja pääsee edustamaan Suomen keväällä 2022 Italiassa järjestettävässä Eurovision Song Contest -tapahtumassa. Kilpailuun voi hakea ennen julkaisemattomalla kappaleella 1.-6. syyskuuta 2021 välisenä aikana. Tarkemmat säännöt ja osallistumisohjeet löytyvät Ylen sivuilta.