Maisa Torppa järkyttyi nettikuvista: ”Lapsen haukkumisessa menee raja”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen realitytähti Maisa Torppa synnytti taannoin perheeseensä tyttövauvan. Sittemmin hän on jakanut sosiaalisessa mediassa kuvia ja tuntemuksiaan perhearjesta pienokaisen kanssa. Kuten somessa usein, saa Maisakin myös erittäin ilkeää palautetta.

Vauva-arkeaan vuolaasti kehunut kohukaunotar kertoi taannoin, ettei halua esitellä lapsensa kasvoja sosiaalisessa mediassa. Somekiusaajat eivät kuitenkaan kunnioittaneet tätä päätöstä, vaan ovat editoineet vauvalle ilkeämielisesti kuviin kasvot. Maisa ei ollut luonnollisestikaan innoissaan saatuaan tietää tapauksesta.

– Sain tänään aamulla mun yhdeltä seuraajalta kyselyn inboxiin jossa kysyttiin miten kestän sitä, kun jopa meidän vauvan ulkonäköä haukutaan keskustelupalstalla. Luulin viestiä aluksi pilailuksi. Hän sitten lähetti screenshotin jossa jollain kurapalstalla oltiin muokattu mun lapselle kasvot ja häntä haukuttiin tämän muokatun kuvan kanssa aivan järkyttävillä sanoilla, Maisa Torppa kirjoittaa päivityksessään.

– Tuntui että mun sydän pysähtyi. Mä olen julkisuuden henkilö ja tottunut siihen, että mun ulkonäössä haukutaan kaikki. Jopa mun korvat. Jep, luit oikein. Mun korvatkin ollaan haukuttu… Tiedän että keskustelupalstoilla ei kirjoita yksikään terve ihminen kenellä on omassa elämässään asiat hyvin. Mutta lapsen haukkumisessa menee raja. Sen sairaampaa ei ole. Mun lapsista ei haukuta yhtäkään!! Siitä mä pidän huolen. Eli siihen taisi loppua tämä vauva-arjen päivittäminen someen. Ainakin nyt tuntuu siltä, Torppa avautui.

Vauva on Maisa Torpan ja hänen Mikko-miehensä ensimmäinen yhteinen. Molemmilla vanhemmilla on yksi lapsi aiemmista liitoistaan. Taannoin Maisa huomasi raskauskilojensa ja -vatsansa kadonneen poikkeuksellisen nopeasti. Hän oli varautunut uusilla suuremmilla farkuilla raskauskilojen jäämiseen, mutta kävi kuitenkin toisin kuin hän odotti.

– Vitsi kroppa osaa olla mukautuva ja ihmeellinen! Olin ostanut 38 kokoiset farkut, että mahtuisin synnytyksen jälkeen edes johonkin housuihin. Nyt 12 päivää H-hetken jälkeen vetäisin nää jalkaan ja huomasin, että näähän on aivan liian isot! Ja tää ei ollut mikään post pregnancy -kilpailun osanotto, koska mulla todellakin on vielä puolityhjä ilmapallo navan ympärillä. Kuhan vaan hämmästelen kuinka vartalo osaa mukautua muutoksiin, Maisa Torppa kirjoitti kuvansa yhteydessä.