Televisio-meedio väitti kohdanneensa 9/11 -uhrin tuonpuoleisesta: ”Teki sankariteon lentokoneessa”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessakin Viestejä tuonpuoleisesta -televisio-ohjelmasta tutuksi tullut vaaleahiuksinen meedio Theresa Caputo on saanut viestin naiselta, joka istui toisessa WTC-iskujen lentokoneessa. Sanat karmivat selkäpiitä.

– Tein kaiken mitä suinkin pystyin pelastaakseni lentokoneessa olleet ihmiset, Caputo kertoo naishengen kertoneen.

Nainen istui lentokoneen takaosassa 20 vuotta sitten matkalla New Yorkiin ja tajusi nopeasti terroristien kaappauksen jälkeen, mitä tuleman piti. Hän soitti Yhdysvaltoihin ja antoi kaiken tietonsa kaappareista, heidän istuinpaikkojensa numeroita myöten.

Nainen ei soittanut aviomiehelleen tai muulle perheelleen. Hän soitti tietonsa eteenpäin siinä toiveessa, että pystyisi auttamaan kaikkia lentokoneessa olevia. Naisen sukulaiset ovat hänestä suunnattoman ylpeitä, koska epäitsekäs teko vei onnettomuustutkintaa reilusti eteenpäin jo alkumetreillä.