Poliisi kiinnostui The Wire -näyttelijän kuolemasta – käynnisti esitutkinnan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

HBO-kanavan The Wire – Langalla -sarjasta tunnettu näyttelijä Michael K. Williams löydettiin maanantaina kuolleena asunnostaan New Yorkista. Nyt poliisi on käynnistänyt kuolemaan liittyen tutkinnan. Williamsin on epäilty kuolleen huumeiden yliannostukseen.

TMZ kertoo, että poliisi on erityisen kiinnostunut Michael K. Williamsin kotoa löydetyistä huumausaineista ja niiden alkuperästä. Viranomaiset yrittävät löytää muun muassa näyttelijälle huumeita välittäneen henkilön. Miehen asunnosta uskottiin löytyneen ainakin heroiinia.

Williams oli menehtyessään 54-vuotias. Hänet tunnetaan parhaiten rikossarjasta The Wire – Langalla. Siinä hän näytteli ikimuistoista Omar Littleä, rikollista, jolla oli oma tarkka moraalikoodi. Hän näytteli The Wiren jälkeen muun muassa televisiosarjoissa Boardwalk Empire, The Night of, Community ja Lovecraft Country. Valkokankaalla hänet nähtiin puolestaan elokuvissa, kuten 12 Years a Slave, Assassin’s Creed ja Inherent Vice.