Kauniit ja rohkeat -näyttelijä Michael Tylo on kuollut 72-vuotiaana

Suomessakin seuratuista saippusarjoissa pitkän uran tehnyt yhdysvaltalainen näyttelijä Michael Tylo on kuollut. Hän oli The Hollywood Reporter -lehden mukaan menehtyessään 72-vuotias.

------

Michael Tylon perhe kertoo näyttelijän kuolleen kotonaan 28. syyskuuta sairauden seurauksena. Hän eli Yhdysvaltojen Nevadassa, jossa hän työskenteli näyttelemisen opettajana paikallisessa yliopistossa.

Tylon aloitti uransa televisiossa 1980-luvulla. Hänet näytteli erityisesti saippuasarjoissa, kuten All My Children, General Hospital, Tunteita ja Tuoksuja sekä Kauniit ja rohkeat, joissa hän esitti Sherman Gale -nimistä hahmoa. Hän näytteli myös 1990-luvulla esitetyssä Zorro-sarjassa viittasankarin arkkivihollista.