Diili-Sointu pelkäsi saaneensa aivoverenvuodon – syy olikin yllättävän yleinen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Diili-ohjelman tuoreimman tuotantokauden voittajaksi noussut Sointu Borg on kertonut parin vuoden takaisesta pelottavasta tilanteesta. Hän kertoi Kolme käännekohtaa -podcastissa elämästä kolmesta merkittävästä hetkestä, joista yhdessä hän pelkäsi kärsineensä vakavasta sairaskohtauksesta.

– Olin matkalla palaveriin ja yhtäkkiä mulla valahti koko vasen puoli tunnottomaksi. Luulin, että tämä on aivoverenvuoto, että tämä on sairaskohtaus. En saanut happea, pyörrytti, kutsuttiin ambulanssi, Borg kuvailee.

Borgille kuitenkin valkeni, että kyseessä oli aivoverenvuodon sijaan paniikkikohtaus. Hän pelkäsi parin vuoden ajan seuraavaa paniikkikohtausta, mutta sai sen lopulta kuriin. Paniikkikohtaukset saivat hänen tekemään elämässään muutoksia esimerkiksi lähipiiriinsä liittyen.

– Tämä kuulostaa vinksahtaneelta, mutta jälkikäteen ajateltuna paniikkihäiriö oli mun elämäni suurin siunaus. Jouduin oikeasti sukeltamaan aika syvälle omaan ahdistukseen, että miksi mun kroppa antaa tällaisia hälytysmerkkejä, Borg kertoo.

Paniikkikohtauksista kärsii jossain vaiheessa elämäänsä noin joka kolmas ihminen. Äkillisesti alkaviin kohtauksiin liittyy usein sydämentykytystä, tukehtumisen tunnetta, pelkotiloja ja pahoinvointia. Paniikkikohtaukset ovat vaarattomia, mutta etenkin toistuvat kohtaukset voivat haitata arkea merkittävästikin.