Salatut elämät -kaunotar Ilona Chevakova Netflix-sarjan tähdeksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Salatut elämät -sarjasta ja Luokkakokous 3 -elokuvasta tunnettu Ilona Chevakova vihjasi taannoin saaneensa roolin kansainvälisestä televisiosarjasta sarjasta. Nyt rooli on saanut vahvistuksen, sillä tähden on paljastettu olevan mukana brittiläisessä Netflix-sarjassa The Last Kingdom. Hän näyttelee historiallisen sarjan tulevalla viidennellä tuotantokaudella Ingrith-nimistä hahmoa.

– Netflix on juuri ilmoittanut olevani osa suositun kansainvälisen Netflix-sarja The Last Kingdomin viidettä ja viimeistä kautta Ingrithin roolissa, Chevakova iloitsi Instagramissa.

– Haluan kirjaimellisesti huutaa innosta, sillä tästä sarjasta roolin saaminen on minulle unelmien täyttymys. Rakastin jokaista kuvauspäivää, jokaista kanssanäyttelijää sekä työryhmän jäsentä. Puolisoni ja perheeni ovat olleet suurimpia tukijoitani, mahdollistaen matkustamisen Budapestiin ja työskennellä unelmaprojektin parissa covid-19 -rajoitusten keskellä. Tämä on ollut urani paras kokemus, ja uskon sen olevan vasta alkua, tähti jatkoi.

The Last Kingdom sijoittuu Britanniaan 800-luvulle. Bernard Cornwellin kirjoihin perustuvassa sarjassa seurataan saksilaissyntyistä mutta tanskalaisten viikinkien kasvattamaa Uhtredia, joka joutuu ristituleen ryhmien välisessä kamppailussa.