Arman Alizad Sanna Marinin hallituksesta: ”Nyrkki syvälle kulttuuriväen ahtereihin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen kulttuuriväki on suivaantunut pääministeri Sanna Marinin imagotempaukseen, jossa tämä kutsui sunnuntaina joukon artisteja virka-asunnolleen keskustelemaan alan ahdingosta. Luvattujen keskustelujen sijaan tilaisuudessa syötiin, laulettiin ja tuotettiin sosiaaliseen mediaan pääministerin brändiä tukevaa materiaalia.

Kaksi päivää myöhemmin tiistaina paljastui, että Marinin hallitus on leikkaamassa kulttuurin rajoitusta peräti 18,4 miljoonalla eurolla. Tämän jälkeen pääministerin tilaisuuden luonne paljastui ja esimerkiksi Jare Tiihonen totesi sen ”näyttäytyneen absurdina SDP:n vaalitilaisuutena”. Cheekinä aiemmin tunnettu Tiihonen kiteytti näin monien ajatukset.

Eräs pääministerin ja hallituksen toimia kritisoinut on huippusuosittu televisiotähti Arman Alizad, joka ihmettelee sosiaalisessa mediassa miksei pääministeri ollut kutsunut paikalle alan ahdingosta keskustelemaan niitä henkilöitä, jotka ovat eniten ajaneet kulttuurialan asiaa viimeiset puolitoista vuotta.

– Tuo temppu alleviivasi upeasti hallituksen asenteen siitä, että kulttuuria pidetään vapaa-ajan hassutteluna ja että se ei ole ”oikeata työtä”. Ja koska nöyryytys ei riitä, niin nyrkki työnnetään vielä muutama sentti syvemmälle kulttuuriväen ahtereihin ilmoittamalla yli 18 miljoonan euron leikkauksista. Mutta luojan kiitos ”kentän ääni on kuultu”, Arman Alizad kirjoittaa Instagramissa.