Smash Mouth -laulaja erosi yhtyeestä: ”Kärsinyt pitkäaikaisista terveysongelmista”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

All Star -jättihitistään tunnetun Smash Mouth -yhtyeen laulajan Steve Harwellin paljastettiin taannoin viettäneen taukoa musiikista. Hänen kerrottiin tuolloin kärsivän sydänongelmista. Nyt vokalistin on paljastettu jättäneen yhtyeen kokonaan terveysongelmien vuoksi.

– Steve on kärsinyt pitkäaikaisista terveysongelmista kahdeksan vuoden ajan. Hän kärsi lukuisista terveydentilaansa suoraan liittyvistä oireista viimeisellä esiintymisellään Big Sip -festivaalin lavalla. Steve vetäytyy syrjään Smash Mouthista tästä päivästä lähtien keskittyäkseen fyysiseen ja henkiseen terveyteensä, Hartwellin edustaja kertoi New York Post -lehdelle.

Steve Hartwell herätti viikonloppuna kohua käytöksellään New Yorkissa järjestetyssä tapahtumassa, jossa Smash Mouthin esiintyminen kärsi teknisistä ongelmista. Laulaja nähtiin lavalla muun muassa uhkailemassa yleisöä sekä näyttämässä heille keskisormea ja natsitervehdystä.