Lapissa voi tulla reilusti lunta – muualla harmaata ja sateista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Käynnissä olevasta viikosta luvataan harmaata ja sateista, joskin ainakin Suomen eteläosissa viime viikkoa lämpimämpi. Lapissa asuvien on syytä varautua runsaaseenkin lumisateeseen. Etelässä lämpötilat nousevat 10 plusasteen tienoille.

Forecan meteorologi Anna Latvalan mukaan sadetta on luvassas jossain päin maata joka päivä ainakin perjantaille asti. Sade laskeutuu lumena paitsi Lapissa, myös Koillismaalla ja mahdollisesti myös osissa Kainuuta. Lumisadealueilla ajokeli on ajoittain erittäin huono paitsi lumen, myös ajoittain voimakkaan tuulen vuoksi.

– Ennusteen mukaan Lapin keski- ja luoteisosassa lunta sataa tiistaista torstaihin kolmen vuorokauden aikana 10–25 senttimetriä, Käsivarressa paikoin jopa kolmisenkymmentä senttimetriä. Muualla lumisateen alueella lumikertymä jää pääasiassa 10 senttimetrin vaiheille tai sen alle, Latvala kertoo Forecan blogissa.

Sunnuntaiaamuna Sallassa mitattiin syystalven tähän asti kylmin lämpötila, -21,3 astetta, mutta kylmät yöt jäävät hetkeksi taakse. Torstaina Lappiin voi virrata sateiden jälkeen lämpimämpää ilmaa. Etelässä ja lounaassa lämpötila saattaa kohota vähän yli 10 asteeseen, mikä tarkoittaisi keskimääräistä lämpimämpää säätä vuodenaikaan nähden.