Facebook vaihtaa nimensä – Meta viittaa tulevaisuuden toimintaan

Digi · Terhi Piiroinen

Teknologiajätti Facebook aikoo luoda virtuaalisen metaversumin ja vaihtaa nimensä. Uusi nimi viittaa tulevaisuuden suunnitelmiin ja on Meta. Uudessa ympäristössä luvataan olevan seuraavan kymmenen vuoden aikana miljardi ihmistä vuorovaikutuksessa keskenään.

Facebook on ollut huonossa valossa viime aikoina. Se on kärsinyt mainehaittoja, koska yhtiön on väitetty luoneen jännitteitä yhteiskuntaan sekä julkaisseen vain yhden totuuden uutisia – eli levittäneen valeuutisia. Vaikka Facebook on yhteisömedia, aikoo se viedä nyt eteenpäin teknologiaosaamistaan ja rakentaa kaikkia ihmisiä yhdistävän verkoston pelkästään sosiaalisen median julkaisemisen sijaan.

Brändi uudistetaan piakkoin. Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg sanoo, että Meta luo uusia työpaikkoja ja toimii edelläkävijänä tuotteiden ja sisältöjen julkaisemisessa. Yhtiön omistukseen kuuluvat Facebook-somepalvelun lisäksi esimerkiksi Instagram, Whatsapp ja virtuaaliteknologiaan keskittyvä Oculus.