Winnie Harlow alastomana Halloween-poseerauksessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kanadalainen kaunotar Winnie Harlow nousi julkisuuteen kahdeksan vuotta sitten kilpaillessaan Huippumalli Haussa -ohjelmassa, jossa hän sijoittui kuudenneksi. Harlow on kilpailun jälkeen tehnyt tasaisen nousujohteista uraa ja nykyään hänet tunnetaankin jo ympäri maailmaa hänen harvinaisen ulkonäkönsä ansiosta.

Nyt Winnie on poseerannut Halloweenin kunniaksi asussa, joka oli suora kunnianosoitus 80-luvulla suurta suosiota nauttineelle Grace Jonesille. James Bond -elokuvassakin nähty Jones muistetaan aikansa tyyli-ikonina ja häntä esittäessään myös Harlow poseerasi käytännössä alastomana sosiaalisessa mediassa.

Winnie Harlowlla on vitiligo eli ihon pigmenttihäiriö, jonka vuoksi naisen ihossa on vaaleita kohtia. Harlow on kääntänyt näyttävän ihonsa voimavarakseen, joka on vienyt naista hurjaa vauhtia eteen päin muotialalla. 26-vuotias tähti on viime aikoina poseerannut muun muassa Puma-urheiluvaatemerkin tuoreessa kampanjassa.