Lastentautien erikoislääkäri Otto Helve koronaviruksesta: ”Vakavien tautitapausten määrä on hyvin pieni”

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat esitelleen koronaviruksen uusimpia lukuja tiedotustilaisuudessa. Asiantuntijoiden mukaan 80 prosentin rokotekattavuus saavutetaan lähipäivien aikana ja sairaalahoitoa vaativien potilaiden määrä on laskussa.

Yksi ajankohtainen kysymys koskee lasten koronavirusrokotuksia. Työryhmä pohtii parhaillaan niiden kannattavuutta, koska tautimuoto on hyvin harvoin vaarallinen nuoremman väestön kohdalla. Mikäli 5–12-vuotiaita päädytään rokottamaan, tulee se olemaan erilainen kuin aikuisille annettava annos. Lastenlääkäri Otto Helve kertoo, että lasten koronavirussairastumisia seurataan tarkkaan.

– Vakavien tautitapausten määrä on hyvin pieni lapsilla. Kokonaisluvuissa liikutaan yksittäistapauksissa. On hyvä huomioida, että hyvin pienet lapset voivat joutua sairaalahoitoon myös muiden infektiotautien, kuten rs-viruksen vuoksi.