Suomessa kuvataan kansainvälistä rikoselokuvaa – päärooleissa Hollywood-tähtiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa kuvataan psykologiseksi rikosdraamaksi kuvailtua kansainvälistä elokuvaa What Remains. Sen päärooleja esittävät Hollywoodissa uraa luonut ja muun muassa taannoin Dyyni-elokuvassa nähty ruotsalainen Stellan Skarsgård, hänen Westworld-sarjastaan tunnettu poikansa Gustaf Skarsgård ja brittinäyttelijä Andrea Riseborough.

What Remains -elokuvan ohjaa Variety-lehden mukaan aikaisemmin kuvataitelijana uraa luonut kiinalainen Huang Ran, joka on tullut tunnetuksi The Administration of Glory -lyhytelokuvastaan. Elokuvan on käsikirjoittanut Megan Everett-Skarsgård. Tuotannosta vastaavat ohjaajan tuotantoyhtiö Fake Action Truth sekä suomalainen Film Service Finland, ja elokuvaa rahoittamassa on mukana Business Finland.

Ohjaajan ja näyttelijän lisäksi What Remains -elokuvan kansainvälisyys näkyy muutenkin tuotantotiimissä. Sen kuvaajana toimii yhdysvaltalainen Christopher Blauvelt ja lavastajana muun muassa The Girl with the Dragon Tattoo sekä Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi -elokuvissa työskennellyt ruotsalainen Mikael Varhelyi.