Mitä ihmettä? 19-vuotias Billie Eilish poseerasi yläosattomissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nopeasti maailmanmaineeseen noussut laulaja-lauluntekijä teki todellisen läpimurtonsa Bad guy -nimisellä hitillään, jota seurasivat megasuositut When the party’s over ja everything i wanted -kappaleet. Naisen elämä on suosion myötä muuttunut viime vuosien aikana todella paljon, mikä käy ilmi myös tähden antamista haastatteluista.

Taannoin muodonmuutoksen tehnyt ja uuden tyylin esitellyt Billie Eilish kuohutti taanoin poseeraamalla vähäpukeisena somessa, sillä joidenkin fanien mielestä sellainen ei kuulunut Eilishin tyyliin. Nyt poptähti on kuitenkin vahvistanut voivansa esitellä myös paljasta pintaa, sillä hänet nähdään uuden julkaisunsa mainoskuvassa yläosattomissa.