Pakollinen tunnistautuminen laajenee ensi vuonna Lottoon, Eurojackpotiin ja Kenoon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tällä hetkellä Veikkauksen fyysisissä rahapeleissä käyttössä oleva pakollinen tunnistautuminen laajenee ensi vuonna. Ensi vuonna tunnistautuminen tulee Iltalehden mukaan pakolliseksi myös kuponkipeleissä.

Kuponkipelien pakollinen tunnistautuminen tulee koskemaan esimerkiksi Lottoa, Kenoa ja Eurojackpotia. Muutos on näillä näkymin astumassa voimaan kevään aikaan. Vuonna 2023 pakollinen tunnistautuminen laajenee myös raaputusarpoihin.

Tunnistautumispakon tavoitteena on vähentää ongelmapelaamista. Tänä vuonna tunnistautumispakko astui voimaan esimerkiksi kauppojen fyysisissä peliautomaateissa ja Veikkauksen pelaamoissa. Syyskuusta lähtien peliautomaattien pelaajien on myös täytynyt asettaa itselleen tappioraja.