IKEA vuokraa superpientä asuntoa Japanissa – alle eurolla kuukaudessa

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hinta-laatusuhteeltaan hyvän vuokra-asunnon löytäminen voi olla etenkin suuremmissa kaupungeissa haastavaa. Pian yhdellä onnekkaalla voi olla mahdollisuus muuttaa Japanin Tokiossa asuntoon joka on kokonsa puolesta kompakti, mutta hinnaltaan sitäkin huomattavasti edullisempi.

Huonekalujätti Ikea alkaa vuokraamaan Tokion Shinjukun alueella sijaitsevaa yksiötä 99 jenin, eli noin 0,77 euron hintaan. Asunto on pinta-alaltaan 10 neliömetrin kokoinen, sisältäen pienen keittokomeron, vessan ja suihkun. Asunto on kalustettu ja varustettu Ikean tuotteilla.

Ikea vastaanottaa hakemuksia potentiaalisilta yli 20-vuotiailta vuokralaisilta 3. joulukuuta saakka. Asunnon vuokrasopimus kestää 15. tammikuusa 2023 saakka. CNN-uutissivuston mukaan vuokralaisen maksettavaksi jäävät esimerkiksi asunnon vesi- ja sähkölaskut.