Popedan pitkäaikainen basisti Jyrki Melartin jättää yhtyeen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomirock-yhtye Popeda on ilmoittanut kokoonpanossaan tapahtuvan muutoksia. Popedan pitkäaikainen basisti, 67-vuotias Jyrki Melartin on jättänyt yhtyeen.

Popeda tiedotti asiasta Facebook-julkaisussaan. Tiedotteen mukaan Melartin erosi yhtyeestä 22. marraskuuta. Eroamispäätöksen syitä ei avattu sen tarkemmin, mutta Pate Mustajärvi kommentoi asiaa myös omalla Facebook-tilillään.

– Kiitos Jykä kuluneista vuosista, ja mukavia eläkepäiviä! Ja niin kun mää luulin, että ehdin ennen sua. Ikuisella ystävyydellä, Pauli, Mustajärvi kirjoitti.

Melartin soitti Popedassa vuosina 1981-1990 ja jälleen vuodesta 1996 vuoteen 2021 saakka. Hän on soittanut myös Kontra-yhtyeessä ja esimerkiksi Irwin Goodmanin, Moog Konttisen ja Topi Sorsakoski & kulkukoirien levyillä. Popeda tiedotti jo ennen Melartinin eroilmoitusta marraskuussa soittavansa joitain keikkoja tuuraavan basistin, Costello Hautamäen Alex-pojan kanssa.