Portion Boysin jättisuosiota juhlittiin näyttävästi – Vauhti kiihtyy -jättihitistä uusi pikkujouluversio

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen ylivoimaisesti suosituin bilebändi Portion Boys on tehnyt jo vuosien ajan menestyksekästä uraa, mutta tänä vuonna yhtyeen musiikki on tullut tutuksi varmasti jokaiselle suomalaiselle. Yhtye löi taannoin hynttyyt yhteen Matti ja Teppo -iskelmäduon kanssa ja he julkaisivat uuden vauhdikkaan version Vauhti kiihtyy -kappaleesta.

Portion Boys, Kuva: Juulia Häyrinen

Portion Boysin sekä Matin ja Tepon yhteistyön tuloksena syntyi vuoden suurin hittikappale, joka villitsee suomalaisia edelleen. Siitä on osoituksena muun muassa yhtyeeen nyt vastaanottama tuplaplatina. Vauhti kiihtyy -kappaletta on tähän mennessä kuunneltu Spotifyssä huikeat kahdeksan miljoonaa kertaa ja video on saanut YouTubessa 3,5 miljoonaa katselua.

– Voi pojat mitä me tehtiin. Nää on sellaisia lukuja ettei pieni mieli pysty oikein edes ymmärtämään. Sen mä toki tajuan että te ootte siellä luukuttaneet tätä biisiä ihan hulluna tän puolen vuoden aikana, siis ihan mielettömän paljon, voi morjens.⁣ Ei varmaan tarviis edes erikseen sanoa miten kiitollinen ja liikuttunut olen näistä luvuista. Ja siitä että eilen selvisi vielä että ollaan tämän vuoden TOP 1 ja 2 YouTuben musiikkivideolistalla, Portion Boysin JaloTiina kommentoi menestystä.

Pikkujoulujen kunniaksi yhtye on nyt julkaissut pikkujoulujen kunniaksi jättihitistään uuden version, jossa on vahvaa joulun tunnelmaa vaakamambosta lähtien. Kuuntele uusi versio alla olevasta soittimesta tai tästä linkistä.