Bruce Springsteen myi kappaleidensa oikeudet – tienasi satoja miljoonia euroja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen muusikkolegenda Bruce Springsteen on tehnyt rahakkaat kaupat. Häin myi koko musiikkikataloginsa oikeudet Sony-yhtiölle yhdeksännumeroisella summalla.

Sopimuksen tarkkaa arvoa ei ole paljastettu, mutta Billboard-lehden anonyymien lähteiden mukaan se on 500 miljoonaa dollaria, eli noin 440 miljoonaa euroa. Kauppoihin lukeutuvat kaikki Springsteenin nauhoitettu musiikki ja hänen kirjoittamansa kappaleet. Muusikko on uransa aikana luonut 20 studioablumia ja yhteensä yli 300 kappaletta.

Myyntihinta on suurempi kuin esimerkiksi Bob Dylanin vastaavien kauppojen tapauksessa. Universal-yhtiö maksoi Dylanin musiikkikatalogista noin 300 miljoonaa dollaria joulukuussa 2020. Marraskuussa Warner Musicin kerrottiin suunnittelevan David Bowien tuotannon oikeuksien ostamista noin 200 miljoonalla dollarilla.

72-vuotias Bruce Springsteen aloitti musiikkiuransa 1960-luvun lopussa. Hänen tunnettuja kappaleitaan ovat muun muassa Born in the USA; Thunder Road, Dancing in the Dark ja Born to Run. Tähden levyjä on myyty maailmalaajuisesti yli 150 miljoonaa kappaletta.