Marsissa on saattanut olla muinaisina aikoina runsaastikin vettä, eikä kaikki siitä ole kadonnut planeetalta tähänkään päivään mennessä. Nyt Euroopan avaruusjärjestö ESA on paljastanut ExoMars -luotaimen löytäneen planeetalta merkittäväksi kuvaillun määrän vettä.
ESAn ja Venäjän avaruusjärjestö Roscosmoksen yhteinen kiertorataluotain havaitsi veden Marsin Valles Marineris -kanjonin pohjalla pinta-alaltaan Hollannin kokoa vastaavalla alueella. Maapallon Grand Canyoniin verrattu kanjoni on koko aurinkokunnan suurin.
– Meille selvisi, että Valles Marinerisin keskiosa on täynnä vettä. Sitä on huomattavasti enemmän kuin osasimme odottaa. Alue muistuttaa Maapallon ikirouta-alueita, joissa vesijää säilyy pysyvästi kuivan maa-aineksen alla kylminä pysyvien lämpötilojen ansiosta, Venäjän tiedeakatemian tutkija Alexei Malakhov kuvaili ESAn tiedotteessa.
Vesi löydettiin vetyä havaitsevan FREND-teleskoopin avulla. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että samankaltaisia vesikertymiä on Marsin pinnan alla enemmänkin kilometrien syvyyksissä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten avaruus, ESA, Mars tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.