Televisiokanavan nolo moka – väitti paavin kuolleen joulupäivänä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suorissa uutislähetyksissä tapahtuu tosinaan nolojakin virheitä. Taannoin brittiläisen ITV-kanavan uutisten katsojien joulukarkit olivat mennä väärään kurkkuun uutistenlukijan ilmoitettua yllättäen katolisen kirkon johtajan kuolleen.

Uutistenlukija Kylie Pentelow oli käsittelemässä Paavi Franciscuksen vuotuista joulupäivän puhetta. Pentelow kertoi Paavin puhuneen siitä, kuinka eniten apua tarvitsevien pitäisi päästä helpommin käsiksi rokotteisiin. Yhtäkkiä puhe kääntyi kuitenkin odottamattomille poluille.

– Hänen kuolemansa vahvistettiin… Oho, olen pahoillani, Pentelow sanoi lähetyksessä.

Moka ei arvatenkaan jäännyt huomaamatta ihmisiltä, jotka ruotivat tapausta nopeasti sosiaalisessa mediassa. ITV tai Vatikaani eivät ole kommentoineet virhettä, mutta 85-vuotias paavi on tiettävästi edelleen hengissä.