Britney Spears paluuta ehkä jo ensi vuonna – fanit odottavat kuumeisesti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti Britney Spears on viimein vapaa 13 vuotta kestäneestä holhouksestaan. Nainen on ollut vanhempiensa päätäntävallan alla, eikä ole halunnut julkaista musiikkia pitkiin aikoihin. Nyt hän on vapaa päättämään omista asioistaan ja myös lahjakkuus sekä intohimo musiikin pariin ovat tulleet takaisin.

Amerikkalaismediat väläyttelevät nyt mahdollisuutta sille, että laulaja Britney Spears julkaisisi uutta musiikkia jo ensi vuonna 2022. Entertainment Tonight -lehti kertoo, että nelikymppinen tähti suunnittelee paluuta lavoille. Spears on saanut runsaasti tarjouksia ja nyt hän punnitsee niistä parhaimpia. Hän on valmis päättämään itse omasta elämästään.

Laulajan kihlattu Sam Asghari on apuna. Heidän parisuhteensa on vain vahvistunut ajan saatossa. Naisen viimeisin studioalbumi on ilmestynyt vuonna 2016. Hänen on kerrottu kieltäytyneen musiikin tekemisestä rahavaroja ja elämää hallinneiden vanhempiensa vuoksi.