Nyt katseet yötaivaalle! Parhaillaan jopa kymmeniä tähdenlentoja tunnissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Taivaankannen näyttävistä ilmiöistä kiinnostuneiden kannattaa pitää yötaivasta silmällä tammikuun alussa. Silloin on mahdollista nähdä kirkkaita tähdenlentoja maan lentäessä kvadrantidi-meteoriparven läpi.

Kvadrantidit ovat aktiivisimmillaan 28. joulukuuta – 12. tammikuuta välisenä aikana. Parhaiten tähdenlentoja on mahdollista nähdä illan ja yön aikaan 3. ja 4. tammikuuta. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan hyvissä sääolosuhteissa voi olla mahdollista nähdä jopa kymmeniä tähdenlentoja tunnin aikana.

Parven meteorit on helppo tunnistaa niiden kirkkauden ja valkean, mahdollisesti hieman sinertävän värin vuoksi. Kvadrantidiparvi loistaa yötaivaalla kerran vuodessa. Meteoriparven nimi juontuu Quadrans Muraliksen tähdistöstä, joka on parven nimeämisen jälkeen ehtinyt jo poistua tähtitaivaan kartastoista.