Uskomaton tilanne: Junasta irronnut vaunu kiiti 25 kilometriä itsekseen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Junasta irronnut vaunu aiheutti taannoin odottamattoman tilanteen Yhdysvalloissa. Irrallinen junavaunu nimittäin kulki itsekseen pidemmän matkan, kuin kukaan olisi osannut kuvitellakaan.

Välikohtaus tapahtui 25. tammikuuta Washingtonin osavaltion Walla Wallassa. Tyhjänä ollut vaunu irtosi junasta ja lähti kulkemaan itsekseen raiteita pitkin. Irtonaisen vaunun kiinni saaminen ja pysäyttäminen osoittautui todelliseksi haasteeksi paikallisille viranomaisille.

Junavaunu päätyi kulkemaan noin 25 kilometrin matkan, saavuttaen parhaimmillaan noin 80 kilometrin tuntinopeuden. Lopulta vaunun vauhti hidastui sen verran, että viranomaiset kykenivät kiipeämään turvallisesti sen kyytiin ja painamaan jarrua. UPI-uutissivuston mukaan kukaan ei loukkaantunut yllättävän välikohtauksen aikana.